25. marraskuuta 2010

Koruja ja kortteja

Työni on pitänyt minut niin kiireisenä, että en ole juurikaan ehtinyt suomaan ajatuksia käsitöille. Viikonloppuna tein muutaman koekappaleen joulukorteista ja eilen väkersin iltapuhteikseni itselleni kaulakorun sekä rannekorun. Lisäksi tein yksi ilta korun joululahjaksi nuorelle tytölle.

Kortit eivät ole vielä ihan valmiit, sillä niistä puuttuu vielä teksti Hyvää Joulua. Ajattelin laittaa tekstin joko tarrana tai sitten laitan tekstin leimasimella. Kumpiakaan ei sattunut olemaan kotona, joten kortit jäivät vielä odottamaan kauppareissua.


Tästä syntyi koru itselle. Mukana on helmiä, joita sattui kotoa löytymään eli metallinappeja, marmoroituja kivihelmiä (en tiedä, mikä niiden virallinen nimi mahtaa olla) sekä akryylihelmiä.

 Tämä koru tulee joululahjaksi nuorelle tytölle. Korussa on lasihelmiä, akryylihelmiä sekä metallisydämiä sekaisin.

1 kommentti: