30. marraskuuta 2010

Koruasiaa edelleen

Olen nyt niin innostunut noista koruista, että jatkan vielä samalla aiheella. Saimme paikkakunnallemme joku aika sitten jo tuon aiemmin mainitsemani askartelupuoti Mulperin. Sen lisäksi saimme myös helmipuoti Helmiäisen, jossa kävin sisällä asti eilen ensimmäistä kertaa. Aivan ihana paikka! Kyseinen puoti järjestää kaikenlaisia korukursseja omissa tiloissa, mutta pitää myös kotikutsujakin. Noissa kotikutsuissa olin sunnuntaina. Eilen oli sitten pakko hakea hiukan täydennystä varastoihini, jotta pääse aloittamaan niitä jouluisia koruja itselleni.

28. marraskuuta 2010

Korukutsujen satoa

Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa korukutsuilla ja voi, miten ihanaa! Sai hypistellä jos jokinmoisia helmiä, sai suunnitella omia ja sai vakoilla naapurin tekeleitä :) Tein yhdet helmet itselleni mustista kivihelmistä, joissa mukana oli pyöreitä ja sydämenmallisia metallihelmiä. Lisänä irroitettava sydänriipus, jonka voi siis halutessaan ottaa pois.





Olen pitkään ollut vailla ihan perusväristä helmikorua, joka käy paidan kuin paidan kanssa. No nyt se syntyi - yksinkertainen ja arkinen rakkausriipukseni.

Seuraavana onkin ajatuksissa tehdä itselle jotkut ihanat jouluiset helmet, joiden teossa voisi käyttää vaikka hopeisia putkihelmiä punaisten lasihelmien lisäksi.

25. marraskuuta 2010

Koruja ja kortteja

Työni on pitänyt minut niin kiireisenä, että en ole juurikaan ehtinyt suomaan ajatuksia käsitöille. Viikonloppuna tein muutaman koekappaleen joulukorteista ja eilen väkersin iltapuhteikseni itselleni kaulakorun sekä rannekorun. Lisäksi tein yksi ilta korun joululahjaksi nuorelle tytölle.

Kortit eivät ole vielä ihan valmiit, sillä niistä puuttuu vielä teksti Hyvää Joulua. Ajattelin laittaa tekstin joko tarrana tai sitten laitan tekstin leimasimella. Kumpiakaan ei sattunut olemaan kotona, joten kortit jäivät vielä odottamaan kauppareissua.


Tästä syntyi koru itselle. Mukana on helmiä, joita sattui kotoa löytymään eli metallinappeja, marmoroituja kivihelmiä (en tiedä, mikä niiden virallinen nimi mahtaa olla) sekä akryylihelmiä.

 Tämä koru tulee joululahjaksi nuorelle tytölle. Korussa on lasihelmiä, akryylihelmiä sekä metallisydämiä sekaisin.

17. marraskuuta 2010

Askartelua

Meidän kaupunkiin tuli joku aika sitten uusi aivan ihana askartelupuoti. Käyn siellä aina säännöllisin väliajoin ja aina sieltä jää jotain tarvikkeita tai ideoita käteen. Eilen ostin kaikenlaisia kauniita papereita sekä pakettikorttipohjia, joita piti heti päästä kokeilemaan.


Seuraava idea on saatu myös samaisesta Askartelupuodista. Värjättyjä puulastuja on liimattu käpyyn kiinni ja siitä siis pitäisi (huom pitäisi) saada aikaan kaunis auki oleva kukkanen. Noh, tämä ei nyt ihan samalta näytä, kuin mitä Askartelupuoti Mulperin Minna sai aikaan. Jostain on kuitenkin aloitettava ja tässä on lopputulos:





Ja ilmapuhteikseni olen pitkästä aikaa myös kirjonut ja tästä olisi tarkoitus tulla jossain välissä tyynynpäällinen sohvallemme:




Käsityöt pitävät siis taas minut kiireisenä, vaikka ansiotyö uhkaa välillä kovasti haitata näitä harrastuksia ;-)

15. marraskuuta 2010

Viikonlopun saalis

Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa sellainen, että minulla oli aikaa keskittyä edes hetkeksi käsitöihin. Ja sain jopa jotain aikaankin :) Housujen kaavat on otettu jostain Ottobren lehdestä ja lisäsin polvien kohdalle vain nuo sydämet, joista tuli mielestäni liian pienet. Ja jälleen kerran tuli todettua, että ompelu ei ole se minun-juttuni. No housut tuli kuitenkin tehtyä ja vieläpä sellaiset, että ne kehtaa tytön päälle laittaa:



Olen pyöritellyt myös mielessäni Joulun juttuja. Minulla on tapana joka vuosi antaa jouluviemisiksi jotain itse tehtyä. Jotain, mitä ei saa kaupasta. Jotain, mitä ei ole jokaisella. Tämän idean keksin Tussans Hörnä -blogista. Joulukarkkipurkit säilyketölkeistä:




 Ja vielä ennen unentuloa, kudoin sukat Novitan langoista kokoa 24-25.

Avajaiset!

Hei! Tänään vietetään uuden blogin avajaisia. Olen tätä ajatusta pyöritellyt päässäni jo pidemmän aikaa ja nyt siitä tuli totta - uusi blogi on syntynyt.

Tervetuloa siis Hiiruskan pesään :)