10. maaliskuuta 2011

Aina vaan ompelua

Paapiin blogissa oli joskus kankaisiin liittyvä haaste. Lukijoiden piti joka viikko päästä eroon jostain kaapissa olevasta kankaasta. Koska tunnetusti ihania kankaita tulee koko ajan kauppoihin lisää ja niitä pitää luonnollisesti aina hamstrata, kunnes lopputulos on se, että kaapit pursuavat käyttämättömiä kankaita. Näin on myös minulla ja olenkin haastanut itseni tekemään niistä jotain edes kerran kuukaudessa. Tavoitteenani on siis vähentää kangasvuorta oleellisesti ennen uusien ostamista. No toissapäivänä tuli taas ostettua uusia kankaita, joten nyt oli pakko tehdä vanhoista kankaista jotain. Sur-rur sanoi koneeni jälleen ja tällä kertaa kokeiluun pääsi sekä pupukuvioinen froteekangas, että musta velour-palanen:






Jostain syystä tuo viimeinen kuva ei suostu kääntymään blogissani oikein päin, vaikka se koneella onkin oikein päin. Ei anneta sen häiritä :)

Kokeilin toista kertaa elämässäni kaksoisneulaa ja tällä kertaa se onnistui! Ensimmäinen kokeiluni pari kuukautta sitten oli fiasko, sillä langat hyppivät miten sattuu ja lopputulos oli epäonnistunut ompelus sekä katkennut neula. Liekö silloin ollut neulassa jotain vikaa, koska nyt uudella neulalla, mutta tismalleen samoilla säädöillä homma toimi kuin unelma ja resorit kiinnittyivät näppärästi kankaaseen.

Mustaan velourhameeseen halusin hiukan väriä ja päätin kokeilla applikoida pienen madon helmaan. Applikoinnista tuli kaikkea muuta kuin hyvä, mutta menkööt. Toivotaan, että kukaan ei ala sitä liian läheltä tutkailemaan...

1 kommentti:

  1. Moi, ompeletko ompeluksia tavallisella ompelukoneella vaiko saumurilla. Kivannäköisiä vaatteita olet tehnyt! :)

    VastaaPoista