28. syyskuuta 2011

Syksyisten lehtien havinaa

Maalaistalon pihassa haravoimista riittää, niinkuin varmaan tähän aikaan vuodesta monen muunkin pihassa. Jälleen kerran tartuin toissapäivänä haravaan ja aloitin joka päiväisen urakkani. Lehtiä haravoidessa syntyi idea ovikoristeesta, jonka olen joskus nähnyt jossain lehdessä. Sitä piti kokeilla:


Mitähän muuta noista lehdistä voisi keksiä?

25. syyskuuta 2011

Kaikkea ja kaikenlaista

Olen päättänyt tyhjentää lankakoriani ja tehnyt päätöksen, että uusia lankoja en osta, ennen kuin edes suurin osa vanhoista on käytetty. Ja aika hyvin olenkin siinä onnistunut:

Olen menettänyt sydämeni näille kaikenlaisille ja kaikenmallisille pussukoille:

Ja pienellä tytöllä ei kait voi koskaan olla liikaa pinnejä eihän?

Tai hiuspompuloita?

Tämäkin vauvanuken takki jämälangoista ja jämänapeista:

Ja sitten yksi tuunaus, josta on tullut tämän päivän muotisana ja jota minäkin kovin yritän harrastaa joskin melko laihoin tuloksin. Tämä idea lähti siitä, että yritin myydä tätä vuoden 2004 äitiyspakkauksen kevytvanupukua kirppiksellä 0,50 eurolla, mutta kukaan ei ostanut. Kun toin sen kirppikseltä takaisin, keksi meidän neiti laittaa sen vauvansa päälle ja siitä se ajatus sitten lähti:



Lahkeesta syntyi vielä pipo vauvanuken päätä lämmittämään (reunaan on tulossa vielä pitsi):

Vauvanukelle on tilauksessa jos jonkinlaista vaatetta, mutta tähän mennessä on syntynyt vasta tälläinen hame:


 .. sekä tälläinen hame ja paita minun vanhoista vaatteistani sekä tilkkupeitto jämäkankaista: